Moikka, anteeksi kun ei eilen päästy kirjoittelemaan. Arvatkaapa syy... se on : Koska minun piti olla mallina! Koska Panika piirsi minusta kuvaa. Se oli toosi kivaa. Kun me tänä aamuna herättiin niin meitä odottikin yllätys! Ulkona oli lunta!!!!! Me Panikan kanssa melkein pyörryttiin. Tai no Panikahan nukkui ihan ihan... kauheen sikeesti.
No niin nukuin. Pheinza tulee herättämään aamu kuudelta! Onko järkeä herätä silloin kun olisi vielä kaksi tuntia ihanaa UNTA!!!" mutta taisin minä kyllä vähän pökertyä" Oikeastaan joo. Olin nousemassa kun näin että ulkona oli lunta. No sitten minä pyörryin. Pheinza ei sitä kyllä huomannut mutta minä minä! Huomasin.
No joo huomasit. Mutta mä haluaisin jatkaa vaikka tarinaa Panika ja pheinza. Panika eikös se nyt ollut minun vuoroni? Minusta ainakin alkoi tuntua siltä. Odotappas... Haa kyllä tämän paperin (johon olen kirjoittanut panikan ja minun vuoroni) mukaan on minun vuoroni. Joten enköhä aloittaisi sitten. Vai kuinka?
Näimme kauheasti pandoja jotka tungeksivat jonkun ympärillä. Kun tulimme lähemmäksi huomasimme että... siellä oli kuuluisia rock tähtiä! Juuri kun olimme pääsemässä ihan eteen takaamme kului kauheasti melua ja sieltä ryntäsi kauhean iso tyttö joukko joka työnsi useita pandoja sivuun.Ikävä kyllä me panikan kanssa jouduttiin työnnetyiksi. Panika kaatui mahalleen ja minä selälleen. Sen rytäkän jälkeen panika mutisi koko loppu matkan että hän ei enää ikinä menisi katsomaan julkkiksia. Mutta arvatkaapas mitä sitten kävi!!! Me näimme taas toisen panda joukon tungeksivan joidenkin ympärillä. Arvatkaapa keitä he olivat!!! Annan vinkin he eivät ole kuuluisia...
No joo. Oon mä kyllä välillä käynytkin katsomassa julkkiksia. Mutta nyt täytyy mennä minua väsyttää.
Tassuittain
Panika ja Pheinza
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti