Moikka, köh köh. Olen vilustunut. Sen vuoksi en päässytkään eilen laittamaan kuvaa niistä kolmesta pandasta. No kerron nyt ketkä ne olivat. He olivat Pheinza ja hänen kaksi veljeään. (Jotka olivat ihan märkiä.) Se märkyys johtui siitä että Pheinza oli tyrkännyt molemmat maauimalan hyppy tornista vaatteet päällä. He jäivät luokseni. Sänkyjä riitti koska oli kulta panda päivä. Aamulla kuitenkin heräsimme lattialla. Minä menin nukkumaan siniselle sohvalle, Pheinza ja Stara taas käpertyivät vihreälle sohvalle. Pheinzan veljet (Max ja Mäx) Menivät nukkumaan kanan muna matolleni. Heräsimme lopulta tosi hyvin nukkuneina. En jaksanut laittaa ruokaa joten lähdimme ravintolaan syömään. Eiköhän aneta puheen vuoro Staralle, Pheinzalle, Maxille ja Mäxille.
Moikka. Panika puhui kyllä ihan liikaa. Vaikka hänellä onkin kova yskä. Oikeastaan ei minulla ole mitään puhuttavaakaan. Hihihi.
Hei hei hei!!! Veljeni nimet ovat oikeastaan Maxlander ja Mäxleindar. Mutta he eivät pidä nimistään yhtään. Sen vuoksi heitä kutsutaan vain Max ja Mäx. Nyt he saavat puheen vuorot.
Moi. Minä olen Max. En oikein tiedä mistä puhuisin. En kylläkään ymmärrä minkä vuoksi Pheinza tyrkkäsi minut ja Mäxin hyppytornista alas. Tiedättekö te? Varmaan koska Pheinza on ollut täällä kirjoittamassa. Mutta taidan ehkä tietää. Hmm...
Mutta Max, kyllähän sinä tiedät mistä se johtui. Älä teeskentele. Se johtuu siitä uusivuosi jutusta. En kyllä taida puhua siitä.
Tassuittain
Mäx, Max, Pheinza, Stara ja Panika
P.S. Viikon panda on hieman myöhässä mutta nyt se tulee
Pheinza
Nyt mennään taas jonnekkin seikkailemaan!

lauantai 29. tammikuuta 2011
perjantai 28. tammikuuta 2011
Kultapanda päivä vihdoin!
Ooh ihastuttavaa päivää teille! Tänään on nimittäin kultapanda päivä. Eikö olekkin mahtavaa!!!
Joo o, olen niin mahtistunut että voisin puhua vaikka mitä sekoja. Hahahaa onneksi en puhu mitään sekolja. Ihastuttavustavaarista ihanuutta. Tätä olen toivonut jo pitkään. Siitä asti kun tulin. Mutta sunnunthaina minä lähden pois. Takaisin englantiin. Bhyhyääää.....
Häh? Toi nyt oli jo vähän outoa. Stara puhuu ihan oudosti. Minä taidankin tästä lähteä hakemaan niitä kolmea mystistä henkilöä. Muistakaa tulla katsomaan toinen postaus tänään jotta saatte tietää kuka se tyyppi on. Ette ole laittaneet kommentteje joten ette varmaan tiedä. Ihme kyllä.
Tassuittain
Panika ja Stara
P.S. Kuinka monta outoa sanaa löydätte Staran puheesta?????

torstai 27. tammikuuta 2011
Ystävyyteen liittyy paljon
Moikka! Tänään näytän kuvan Starasta ja minusta. Stara on muuten ihan järkkyttynyt. Arvatkaapas miksi. Hän oli men...
Eijeijei, minä kerron. Eli moi. Olin menossa aamiaiselle kun huomsin jonkun kävelevän tiellä. (Tai oikeastaan jotkut kolme pandaa kävelivät.) Sitten tajusin että tuo henkilö vaikuttaa jotenkin tutulta. Tai siis yksi heistä. Heitä oli nimittäin yksi tyttö ja kaksi poika pandaa. Kun mietin tarkkaan muistin että Panika oli näyttänyt hänen kuvansa joskus. Se tyttö oli musta hiuksinen ja lyhyt hiuksinen tyttö. Arvaattekos te kuka se oli? No vaikka ette arvaisikaan kerromme huomenna kuka hän oli ja keitä ne kaksi poikaa olivat. Nyt panika saa näyttää sen kuvan. Toivottavasti hiukseni ovat hyvin.
No jo oli aikakin. Katsotaanpas. Titidi titidi tii hmm.... Missäköhän se on? Ai tuolla. Katsokaa nyt :
Iihanaaa. Staran puku on tosi hieno. Voisin muuten näyttää nyt pari muutakin kuvaa joita olen jo aikaisemmin julkaissut tänne blogiin. Nyt niitä kuvia satelee :
Oho, niitä olikin paljon! Nyt meidän on kyllä mentävä syömään. Minun vatsani kurnii ihan hirveästi.
Tassuittain
Panika ja Stara
P.S. Kommenttien kautta voitte arvailla kuka se salaperäinen tyttö on. Moiiiiiii!!!!!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Lettukioski on kadonnut
Moikka pandat. Olettekos jo käyneet etsimässä lettukojua? Minä olen. Löysin sen urheilu kentältä. Sen jälkeen päätin käydä vilkaisemassa Paul the kidin huonetta ja mitä minä näinkään! Terassilla oli myös lettu polku joka johti Paulin huoneeseen. Mutta sisällä ei ollut yhtään mitään erikoista.
Sitten siihen kuvaan. Sain sen valmiiksi ja tässä se nyt on :
Tuossa se nyt on. Eikö ole hieno? Huomenna saatte nähdä toisen kuvan jossa olemme minä ja Stara. Stara on muuten juuri nyt kaupungilla. Sanoi tulevansa nopeasti mutta eipä taida. Hän on ollut siellä jo tunnin. Luultavasti jäänyt taas katsomaan kuvastosta uusia pukuja. Sen vuoksi teen tämän postauksen yksin. Mutta kyllä hän varmaan kohta rupeaa tulemaan. Jos ei, niin minä menen hakemaan hänet.
Tassuittain
Panika
P.S. Muistakaa käydä huomennakin urheilukentällä tarkistamassa että lettukioski on siellä. Jos ei ole kannattaa lähteä etsimään sitä. Muistakaa siis etsiä lettu polkua.

tiistai 25. tammikuuta 2011
Värejä ja kevättä
Hei, en ole päässyt kirjoittamaan koska minun pikku siskollani on ollut synttärit. Joten anteeksi kamalasti.
Niistä aloitus kuvista, tai kuvasta. Olen päättänyt värittää itseni toisiksi lemppari puvussani. Kuvan minä tulostan panfun aarrearkusta ja sitten skannaan sen tänne blogiin. Myöhemmin voin skannata Starasta ja minusta kuvan tänne blogiini. Ai niin, olettekos te jo huomanneet että kevät on tullut panfuun? Minä huomasin sen mutta vähän hassusti. Antakaapas kun kerron. Olin tullut viidakkoon koulun jälkeen ja huomannut jotain. Mutta ikävä kyllä en huomannut mitä huomasin. Eikö ole hassua? No sitten kuulin joidenkin pandojen puhuvan näin : "Eikö olekkin outoa?" "Niin on" Sitten ihmettelin että mikäs nyt niin outoa on. Menin heidän luokseen ja kysyin "Mikä on outoa?" Sitten he vastasivat että "koska ei ole lunta" ja vasta sitten minä tajusin sen. Siinä kesti kyllä tosi kauan. Voi ei, nyt on kyllä Staran vuoro sanoa jotain.
No jo oli aikakin. Kerkesin katsoa jo 5 tv ohjelmaa. Mistäs puhuisin? Haa vaikkapa siitä kuvasta jonka Panika meinaa värittää minusta ja hänestä. Laita siihen paljon eri värejä ja tee mulle tosi hienon värinen tukka. Liila, koska se on nytkin liila. Toivottavasti se valmistuu pian. Voitko julkaista itsestäsi sen kuvan huomenna ja meistä ylihuomenna? Eli siis torstaina. Lähdetään nyt kauppaan ja sitten takaisin sun puumajaan. Mo-mo-moikka! Heeeeeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii.
Tassuittain
Stara... ja Panika
P.S. Laitan tassuittain sanan perään aina Stara... Koska se on lyhenne Stara_Fife 555 destä.

perjantai 21. tammikuuta 2011
Nyt tapahtuu!!!
Heippa pandat, minulla on teille yllättys. Yllätys on : Stara_Fife 555 tulle tänne tänään. Nyt hän koputtaakin jo oveen. Odottakaapas hetki. Näin, moi Stara_Fife 555.
Hello, Panika. Sano minua Staraksi se on lempi nimeni. Sun puumaja on siide. Oletko muuten jo käynyt Sanpanfun kauneus salongissa? Minä olen 555 kertaa. Hihihii...
No joo, mä oon vaan jotain 26 - 36 kertaa. Mutta voisitko kirjoittaa tällä lailla niinkuin minäkin? Siitä saisi ehkä paremmin selvää. Sopiiko? Jos sopii niin hyvä hyvä hyvä. Minä en muuten ole päässyt sinne Paul the kidin huoneeseen. Oletteko te päässeet sinne? Ei nyt kuitenkaan puhuta siitä. Stara kerroppa itsestäsi.
Okay. Olen Stara_Fife 555. Lempi värini on... Oranssi. Mutta en kirjoita sillä. Lempi eläimeni on koira. Lempi paikkani panfussa on kauneus salonki. Olen tosi cuul tyyppi. Siis jos minut tuntee ja hyvin. Panikan vuoso puhua sillä minä en ole hyvä puhuja. Tshiih...
No mitaminä kertoisin? Puhuisinko vain plä plä plä plä plä? Vai puhuisinko näin? Varmaankin näin on parasta, Mistä puhutaan. Vaikka uudesta aloitus kuvasta. Teen siitä tosi värillisen ja siihen tulee paljon vihreää. Niinkuin panfussa. Silloin siitä tulee panfu maisempi. Eikös tämä puhuminen rupea jo sujumaa. Hauskaaaaaaaaa.......... Teen sen tänään valmiiksi ja huomenna yritän keretä laittaa sen tänne blogiin. Ai niin se Staran kuva. En pystynyt lataamaan sitä mutta valmis se kyllä on. Täytyy yrittää saada se tänne nopeasti.
Tassuittain
Panika ja Stara...
Hei hei eli bay bay.

torstai 20. tammikuuta 2011
Lettuja ja julkisuutta jota ei tarvitsisikaan.
Moikka! Jos olette käyneet jo viidakossa (ja vielä tosi ruuhkaisella serverillä) niin huh.
Se jättiläis panda joka siellä on niin se ei puhunut mulle mitään selkeetä. Jotain GULLIVER_ GULLIVER 07 ihan outo tyyppi. Sitten oli vielä ne muut pandat jotka oli sen jätin päällä. Plus sitten se että kaikki kysyivät missä on kolmas omena? Missä on viides omena? Häh???????? En pysty ikinä auttamaan sitä jos se ei puhu mulle selkeesti. Sitten seuraavaan asiaan. Lettuja saa ja se on kivaa. Aina kun tulee lettu sota on vielä hauskempaa!!!!! (en kyllä ole ollut vielä yhdessäkään). Sitten viikon panda asiaan. En päässyt eilen kirjoittamaan kun lunta tippui antennin päälle! Joten julkaisen viikon pandan nyt.
Viikon panda on
Panfu_Kamaria
Ja Pheinzan toive toteutui. Olisi kiva kirjoittaa koko ajan näin. Mutta sitä olisi paljon vaikeampi lukea. Aion kutsua blogiini englannissa asuvan ystäväni nimeltä Stara_Fife 555 hän on erikoinen tyyppi. Vierailee maailmalla niinkuin Pheinza, mutta vain pariisin kaltaisissa paikoissa. Katsokaa hänen lähettämää erikoista kirjettä.
Hello pandat!
Olettekos englantilaisia? Minä olen ja olen hyvin ylpeä siitä. Jos saan mainita minun mielestäni paras paikka panfussa on sanpanfu. Puumajani siaitsee enlannin panfussa ihan sen lähellä. Käyn joka päivä kauneus salongissa. Siellä on niin niin ihana makoilla hoidoissa. Panika saa näyttää minusta kuvan. Sitten ymärrätte ehkä paremmin minua. Mutta Panika tarvitsee paljon onnea löytääkseen ensi viikon viikon pandan. Siispä good luck. Bye-bye.
´Tassuittain
Stara_fife 555
Okei siinä se oli. Voin tehdä teille kuvan Stara_fife 555 destä. Teen vielä toisen postauksen tänään, jossa näytän sen kuvan.
Tassuittain
Panika
P.S. Käykääpä katsomassa uutta panfu sivua tai sivuja. Moikka.

maanantai 17. tammikuuta 2011
Jäätä ja lettuja
Moikka, en ole kerrennyt kirjoittaan kolmeen päivään.
Koska. Koska. Koska????? Voi ei!!!! Koska olen ollut koko ajan vain luistelemassa. Kun menin terassille ensi kertaa luistimet jalassa, unohdin että allani oli jäätä. Minä vain kävelin ja sitten. PUF. Pheinza juoksi jostain eteeni ja minä pysähdyin. Tai yritin pysähtyä mutta liukastuin ja mätkähdin selälleni Pheinzan eteen. Sitten Pheinza kysyi minulta " Huomasitko että allasi on jäätä?" Olin hieman ööh hölmistynyt koska Pheinza vain pöllähtää eteeni! Sitten kysyin miksei sinulla ole ylläsi punaista niinkuin jouluna? Arvatkaapa mitä hän vastasi. Hän vastasi " Koska muulloin lempi värini on lila " Nyt saa pheinza kertoa itse jotain.
Moiiiii!!! On tosi hauska kuulla taas teistä. Me ollaan Panikan kanssa etsiskelty sen kaatumisen jälkeen sopivia viikon panda, ehdokkaita. Nyt minä kirjoitan muuten koko ajan lilalla koska se on muulloin lempi värini. Nyt palataan takaisin viikonpanda hommaan. Minä ehdotin Panikalle Panfu_ Kamariaa koska Panika on hänen ystävänsä. Panika taas vastasi että " enhän minä ole tavannut häntä kuin kolmesti " mutta minä sanoin että laitetaan hänet edes listalle. Meillä on tällä hetkellä vain muutama ehdokas. Kohta me lähdetään Panikan kanssa eri suuntiin. Minä kävelen kotiin ja Panika lähtee etsimään ehdokkaita listalleen. Keskiviikkona hän sitten aikoo julkistaa jonkun nimen. Joten siihen asti teidän kannattaa tarkkailla näettekö Panikaa panfussa. Nyt Panikan puheenvuoro.
No sen jälkeen kun me oltiin lähdetty Pheinza ehdotti lettujen tekoa ja minä suostuin. Oli tosi hauskaa syödä lettuja ja juoda kuumaa kaakaoa. Nyt meidän varmaan on lähdettävä kumpikin omaan suuntaansa.
Tassuittain
Panika ja Pheinza

torstai 13. tammikuuta 2011
Uudistuksia.
Moikka, pandat! Onko ollut hauskaa?
Minulla on, olen saanut piirtää aloitus kuvan + uuden lukian nimeltä Musi ( en toki ole piirtänyt häntä vaan saanut hänet lukiaksi) Nyt minulla on siis neljä lukiaa, joten toivon että edes joku heistä kommentoisi. Kommentteja on kiva lukea ja muutenkin on hauskempaa jos saa kommentteja. Minä saatan vaihtaa aloitus kuvaa aika usein koska rakastan piirtämistä.
Olin tänään panfussa ja huomasin erään asian. Aika moni panda pyytää apua. Joten ehdottaisin että te muutkin pandat aopu pandojen lisäksi, auttaisitte heitä. Minä olen liittynyt Omppu nimisen pandan apu kerhoon. Siellä autetaan muita pandoja tehtävissä ja muissa. Toivottavasti tekin perustaisitte esim. Apu kerhon, Autetaan pandoja- kerhon. Tuossa oli vain vähän ehdotuksia mutta saa niitäkin käyttää.
Muistakaa että jos tahdotte päästä viikon pandaksi minun täytyy ensin nähdä teidät panfussa. Mutta minun on myös nähtävä että teette jotain ystävällistä. Tämä viikonpanda homma on siis edellisessä bloggauksessa olleesta raportista lisää juttua. Minut löytää yleensä servereiltä... Äh en osaa selittää mutta näytän vaikka nolilla. Jos on viisi nollaa se on ruuhkaisin jos on neljä nollaa se on toisiksi ruuhkaisin. Jos on yksi nolla se on vähä ruuhkainen eli toodella tyhjä serveri. Nyt aloitan. 00000, 0000, 0. Nuo olivat ne " löytö serverit" . Mutta nyt minun on kyllä lopetettava kirjoittaminen tai muuten en pysty kirjoittamaan huomenna olenkaan!
Tassuittain
Panika
P.S. Saatan näkyä huomenna tosi paljon panfussa joten kanattaa käydä katsomassa. Nähdään!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Pelit ja hymiöt
Moikka, ahkerat pelaaja pandat!
No olenhan minäkin ahkera pelaaja panda. Vai enkö kelpaa jos olen pelannut vain puolet panfun peleistä? Omasta mielestäni kelpaan. Minä teen tällaisen lisäyksen blogiini, että. Joka viikko siis joka viikko joku onnekas panda pääsee viikon pandaksi! Tämän viikon panda on :
naksu1
Hän on hyvä ystäväni ja myös ahkera pelaaja panda! Joten annetaanpa isot aploodit naksu1hdelle. Eikö ole jännää että joka ikinen viikko tulee erilainen panda! Voi olla hiihto panda luistelu,ystävä, chattailia ja paljon muita! Joten olkaapas tarkkoina, joka viikko on mahdollisuus. Mutta onhan minulla muutakin asiaa. Hymiöt, niitä ei voi tehdä omissa blogeissa ja se harmittaa minua. Tahtoisin tehdä niitä mutta ei se ommistu. Joten täyttyy yrittää pärjätä ilman. Mutta nyt sanon pari viikon pandaan liittyvää asiaa. viikon pandaksi ei voi päästä jos on : ilkeä inhottava haukkuu muita ja kaikenlaisia tuollaisia. Mutta nyt minun on kyllä mentävä taas ulos pakkaseen. lunta on satanut niin että on tehtävä lumi työt. Mutta eiköhän lämmin villapaita ja kunnon ulkoilu puku lämmitä tarpeeksi. Moikka siis.
Tassuittain
Panika
P.S. Olkaa valppaina panfussa ja ehdotelkaa itseänne tai kaverianne viikon pandaksi. Moikka. JEEEEEEEEE Moi!

maanantai 10. tammikuuta 2011
Taas yksin.
Moikka, pandat.
Olen taas yksin. Mutta ei murehdita sitä. Linnan terassille tulee luistin-rata. Miten mahtavaa! Päästään luistelemaan, jee! Miten mahtavaa, eikö olekkin? Toivottavasti siitä ei tule liian pieni. Sain tänä aamuna kirjeen Pheinzalta. Luen sen.
Hei taas Panika!
Oli todella mukavaa käydä luonasi. Mutta tulen varmasti toistekkin. Tämä kirje ei ole kovin pitkä, mutta kerron silti mitä sain vanhemmiltani. Sain iki oman punaisen bollyn!!! Eikö ole mahtavaa. Mutta en kerkeä kertoa enempää, koska pitää mennä auttamaan äitiä ja isää laatikoiden purkamisessa, moi.
tassuittain
Pheinza
Ja tässä vielä kuva aamusta kun kuulin oven menevän kiini. Lähdin heti katsomaan miten kävi.Katsokaapa.
Joo tossa se oli. Mutta mun on nyt lähdettävä katsomaan sitä linnan terassia vaikka ei siellä kovin paljon mitään luultavasti olekkaan. Että moikka.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Hyvästit Pheinzalle!
Moikka, Pheinza lähtee huomenna ja minulla on vähän haikea olo. Se johtuu varmaankin siitä että Minulla ei sen jälkeen taaskaan ole ketään juttu seuraa. Hän lähtee jo niin aikaisin että minä nukun vielä. Mutta voin katsoa jospa kerkeäisin katsomaan kun hän lähtee. Nyt on Pheinzan vuoro sanoa jotain.
Moikka, minunkin puolestani. Niinkuin Panika sanoikin minä lähden huomis aamuna tosi tosi aikaisin. Panika voi nukkua pitkään mutta minä en. Mutta voin lähettää kirjeen kun olen kotona, ja saanut sen lahjan. Silloin tekin näette sen. Mutta minua ei oikein miellytä puhua siitä. Puhutaan jostain muusta. Vaikka siitä sarja kuvasta. Panika aikoo tehdä sen valmiiksi jossain vaiheesa lähi aikoina.. Eilen oli muuten tosi hauska käydä katsomassa sitä uutta linnan terassia. Vaikka kun tulin kaikki muut olivat jo lähteneet. Paitsi Panika. Hän istui tornin portailla. minä mietin miksei hän ollut mennyt ylempään torniin. No vastaus oli ihan selkeä. Eihän sinne päässyt. Me emme ainakaan. Pääsittekö te? Kirjoittakaa kommentteihin jos pääsitte.
Joo joo, mutta nyt on minun vuoro kertoa jotain. Vaikka jatkoa tarinasta Panika ja Pheinza.
Ja sitten sen kulman takana oli... Pheinzan mummi! Sitten me rupesimme nauramaan sillä minä olin menossa tapaamaan omaa mummiani mutta vastaan tulikin Pheinzan mummi. Kun olimme nauraneet tarpeeksi jatkoimme matkaa. Noin puolentunnin jälkeen saavuimme minun mummini luo. Me rupattelimme tosi myöhään ja mummini tarjosi minulle ja Pheinzalle pullaa ja mehua. Sitten Pheinzan olikin jo lähdettävä. Minä vilkutin hänelle ja sanoin että nähdään taas. LOPPU.
Siinä se oli. Huh huh, olipa se pitkä juttu. Mutta siis kirjoitan tänne ehkä huomenna. Mutta yksin. Elikkäs Heippa nyt sitten. Hei!

perjantai 7. tammikuuta 2011
Pheinza ja vokaalit
Oia, iä a aia äyii aioaa!
Tuota, Moikka! Pheinza puhuu ihan kummallisia. Mutta onneksi sain siitä selvää. Hän sanoi : Moikka, minä ja Panika käytiin ravintolassa! Ompa jännää kun Pheinza puhuu noin. Hän on varmaan kuullut jotain tosi hienoja uutisia. Käykö sinulle Pheinza että sinä kerrot ja minä tulkkaan?
Äy. E äyii yöää aioaa. Oi oi yää uoaa. Y iää yiää eoa iä uuiia iä uui.
Käy. Me käytiin syömässä ravintolassa. Oli tosi hyvää ruokaa. Nyt pitää yrittää kertoa mitä uutisia minä kuulin. Noin Pheinza sanoi. Nyt minä vasta muuten tajusin että hän puhuu vokaaleilla. Mitäköhän jännää on tapahtunut. Toivottavasti ei mitään pahaa.
Ei oe. Äii oii a aoi eä äeä o aa.
Ei ole. Äiti soitti ja sanoi että hänellä on lahja. Aikas jännää. Mikäköhän se on. Pheinza, sano hän, monta kertaa. Se voi auttaa.
Oei. Ä ä ä än än än än hän hän! Minä osaan taas puhua! Jee jeeee! On ihanaa puhua normaalisti. Meidän on varmasti mentävä nukkumaan koska huomenna linnan terassi uudistetaan. Joten heippa ja moikka!
Tassuittain
Pheinza ja Panika
P.S. Tulkaapa huomenna linnan terassille, siellä saatatte nähdä minut mutta Pheinza käy ensin kaupassa ja tulee vasta sitten.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Linnan terassi + kirje
Moikka. Paul the kid on kadonnut! Toivotaan että supere -etsiät Ella ja Max löytävät hänet. Mutta nyt meidän asioihin. Jos et ole vielä lukenut edellistä postausta niin kannattaa lukea, sillä siinä on paljon juttuja jotka liittyvät tähän. Nyt Pheinza tahtoo kertoa kirjeestä.
Joo, moikka minunkin puolestani. Kirje olikin erittäin mielenkiintoinen. Sinnä sanottiin näin.
Hei, Pheinza. Minä ja isäsi aiomme muuttaa. Tietenkin veljesi tulevat mukaan. Muutamme Panfun laitamille. Voit silloin käydä useammin tervehtimässä Panikaa. Toivottavasti et ota tätä liian... rajusti. Mutta toivon että ilahduit. Veljesi eivät oikein innostuneet. He mumisivat jotain sinusta Pheinza. Minusta kuulosti kuin he olisivat hieman pelästyneet. Mutta kuitenkin nyt tiedät mihin muutamme joten voit helposti tulla käymään. Heihei.
Terveisin
Äitisi
Siinä se sitten oli. Olen hirmu innoissani sillä he sanoivat kun soitin heille. Että muutamme 10.1.2011. Silloinhan olen juuri menossa kotiin! Tämä on tosi tosi hauskaa!!! Muuten, mitäsinä puhuit Paul the kidistä? Kuka hän on. Kerro minulle.
No Paul the kid on Kamarian hoidossa oleva pieni poika. Hän oli ennen eräs K- kirjaimella alkava paha velho. Mutta sitten Kamaria teki loitsun ja kaikki pandat sanoivat sen ystävän kanssa. Sitten K- muuttui pieneksi viattomaksi pojaksi. Siitä asti Paul on asunut Kamarian kanssa linnan tornissa. Mutta nyt Kamaria on huomannut että linnan terassin seinämät alkavat kaatua kasaan. Sitten Manny on saanut kuulla jostain että Kamaria toivoisi uudistusta linnan terassille.
No voitko kuiskata sen K- sanan jos sitä ei saa sanoa. Onko paul sen K-n uusi nimi?
On. Se nimi oli Kruscio tai joku sellainen mutta sitä ei saa sanoa enää ääneen. Nyt pitää mennä moikka.

maanantai 3. tammikuuta 2011
Kirje kotoa
Moikka! Minulla on todella jännittäviä uutisia. Sain tänään kirjeen. Arvaappas Panika keneltä se oli. Jos arvaat oikein saat lahjan.
No mitä minä nyt teen? Keneltä se voisi olla. Kotoa, kaverilta, mummilta. Hmmm... Se voisi olla kotoa. Minä veikkaan kotoa.
WOW!!! Olit oikeassa. Mistä päättelit sen?
Veikkasin vain. Osuin oikeaan joten mikä on palkinto?
Saat nähdä sen kirjeen. Mutta myös lukijat saavat nähdä kirjeen ja enemmän puumajastasi. käyhän se? en nimittäin näytä mitään ilman lupaasi. Suostutko?
Joo!
Vautsi! Olen iloinen puolestasi. Kirjeen nimen me kerrotaan seuraavassa bloggauksessa.

lauantai 1. tammikuuta 2011
Toteutuuko tinan muodostama varjo?
Moikka, minua pelottaa ja jännittää. Kaikki tämä johtuu uuden vuoden tinasta. Minä sain kakun. Ja kakku merkitsee bilebandaa. elikkä sain : sinusta tulee karismaattinen Bilebanda. Mutta mitä jos se ei toteudu !!!! Ellan ja Maxin jutut voivat toteutua toodella helposti. Sillä Max on jo valmiiksi kuuluisa, ja kaikki pandat puhuvat hänestä. Ella taas joutuu hyvin usein seikkailuihin. mutta entäs minä.
no no rauhoituppas nyt Panika. Muista nyt että ei sitä koskaan valmiiksi tiedä. Muuten, minä lähden vasta 10.1.2011. Eikö olekkin hauskaa!!! no minä voisinkin viedä panikan huilaamaan. Joten nähdään. heippa heippa heippa ja heippa!
tassuittain
Pheinza ja Panika
P.S. Muuten Pheinza näki eilen niin upean ilotulituksen että keksi miten läksyttää veljiään oikein kunnolla! Tshiih!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)