sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Hyvästit Pheinzalle!

Moikka, Pheinza lähtee huomenna ja minulla on vähän haikea olo. Se johtuu varmaankin siitä että Minulla ei sen jälkeen taaskaan ole ketään juttu seuraa. Hän lähtee jo niin aikaisin että minä nukun vielä. Mutta voin katsoa jospa kerkeäisin katsomaan kun hän lähtee. Nyt on Pheinzan vuoro sanoa jotain.

Moikka, minunkin puolestani. Niinkuin Panika sanoikin minä lähden huomis aamuna tosi tosi aikaisin. Panika voi nukkua pitkään mutta minä en. Mutta voin lähettää kirjeen kun olen kotona, ja saanut sen lahjan. Silloin tekin näette sen. Mutta minua ei oikein miellytä puhua siitä. Puhutaan jostain muusta. Vaikka siitä sarja kuvasta. Panika aikoo tehdä sen valmiiksi jossain vaiheesa lähi aikoina.. Eilen oli muuten tosi hauska käydä katsomassa sitä uutta linnan terassia. Vaikka kun tulin kaikki muut olivat jo lähteneet. Paitsi Panika. Hän istui tornin portailla. minä mietin miksei hän ollut mennyt ylempään torniin. No vastaus oli ihan selkeä. Eihän sinne päässyt. Me emme ainakaan. Pääsittekö te? Kirjoittakaa kommentteihin jos pääsitte.

 Joo joo, mutta nyt on minun vuoro kertoa jotain. Vaikka jatkoa tarinasta Panika ja Pheinza.

Ja sitten sen kulman takana oli... Pheinzan mummi! Sitten me rupesimme nauramaan sillä minä olin menossa tapaamaan omaa mummiani mutta vastaan tulikin Pheinzan mummi. Kun olimme nauraneet tarpeeksi jatkoimme matkaa. Noin puolentunnin jälkeen saavuimme minun mummini luo. Me rupattelimme tosi myöhään ja mummini tarjosi minulle ja Pheinzalle pullaa ja mehua. Sitten Pheinzan olikin jo lähdettävä. Minä vilkutin hänelle ja sanoin että nähdään taas. LOPPU.

Siinä se oli. Huh huh, olipa se pitkä juttu. Mutta siis kirjoitan tänne ehkä huomenna. Mutta yksin. Elikkäs Heippa nyt sitten. Hei!

Tassuittain

Panika ja Pheinza

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti