Moikka, nyt tuleekin kertomuksia ystävistäni ja minusta.
Sain tämän aatteen tänään kun huomasin posti laatikossani olevan kirje kuoren. Pheinza oli lähettänyt minulle kuvan jonka oli ottanut silloin ollessaan täällä joulun tienoilla. Nyt näytän teille kaikki kertomukseni ystävyydestä! Sen kuvan näytän varmaan sitten jossain toisessa postauksessa. Ensimmäinen alkaa.
Minä olin menossa vesi-putouksen taakse. Aivan ensimmäistä kertaa. Kun huomasin erään itkevän tyttö pandan. Ajattelin että mikäköhän tuota tyttöä vaivaa. Menin kysymään häneltä oliko hänellä jokin hätä. Näin hän vastasi "Olisi hyvin jos joku tarvitsisi apua, mutta kun kukaan ei tarvitase." "Olen nimittäin apupanda" Hän lisäsi. Silloin sanoin. Teen juuri tehtävää Amaluran rakkaustarina. Menen ensimmäistä kertaa vesi-putouksen taakse. Joten olisi mukavaa jos joku tulisi minunkanssani. Tulisitko sinä? Tyttö lakkasi itkemästä ja rupesi hymyilemään. Hän vastasi : Tulen mielelläni. Niin hän auttoi minua suorittamaan sen tehtävän ja meistä tuli ikuiset ystävät. Jälleen kerra ystävyys vie läpi harmaan kiven!
Siinä oli yksi. Huh huh tassuni väsyvät. Pheinzan tarinan olette jo kuulleet.
Kop kop kop...
Huih! Kuka se ol`? En se ainakaan minä ollut. Menenkin heti katsomaan. Onkohan se Gulliver tullut pyytämään apua? Toivottavasti ei, sillä ei hän mahtuisi sisälle. Kuka siellä on.
Klinks. Ai hei herra Tvettula. Onkohan Pheinza mukananne? (Herra Tvettula on Pheinzan isä)
On toki! Hän tahtoi tulla hakemaan sinut koska jäädytin pihaamme luistin radan. Hyppäähhän punaiseen tila autoon Panika, niin päästään lähtemään. Voit ottaa Pokopetsisi mukaan. Jos siis tahdot.
Kyllä kiitos. Minkäköhän lainen se luistin rata on? Täytyy lähteä äkkiä. Moikka!
Tassuittain
Panika ja Pheinzan isä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti